Mia Kajosmäki s. 1969.
Mielenkiintoni työhyvinvointia ja työyhteisöjen kehittämistä kohtaan on herännyt yli 25 vuotta sitten omien kokemusteni kautta sekä työntekijänä että esimiehenä työskennellessäni sote-alalla. Psykiatrisena sairaanhoitajana olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut mielestä ja sen hyvinvoinnista.
Olin käynyt johtamisen sekä työhyvinvoinnin erikoistumisopinnot ammattikorkeakoulussa jo palkkatyötä tehdessäni, kunnes vuonna 2013 valmistuin työnohjaajaksi ja perustin t:mi MiaKoon. Aloitin sivutoimisen yrittäjyyden ja kokopäiväiseksi yrittäjäksi siirryin vuonna 2019.
Yksinyrittäjän yksinäisyyden ja fomon (=fear of missing out) kokemuksen kautta vuonna 2020 syntyi Cotone hyvinvointi Oy yhdessä seitsemän muun yksinyrittäjän kanssa. Cotonen osakkaana olen osa yli 10 henkilön yhteisöä, jossa tuemme ja sparraamme toisiamme sekä kehitämme uudenlaisia työhyvinvoinnin palveluita. www.cotone.fi.
Työnohjaajakokemuksen kautta olen huomannut, että joskus työyhteisön tilanne vaatisi alkuun ristiriitojen sovittelun, jotta työnohjaus ja työyhteisön kehittäminen lähtisi sujuvammin käyntiin. Niinpä kävin työyhteisösovittelija- valmennuksen , jotta voisin tarjota mahdollisuuden ehjään, parantavaan työyhteisön oppimisprosessiin.
Vähemmän tunnettu Mental Management – työyhteisövalmennus on kustannustehokas ja mainio prosessi työyhteisöjen kehittämiseen ja sen tarpeiden selvittämiseen, jota suosittelen työyhteisöille, jotka toivovat lyhyempää ja tiiviimpää prosessia kuin työnohjaus.
Nykyajan hetkinen työelämä ja jatkuvat muutokset vaativat ihmiseltä kykyä hallita stressiä voidakseen hyvin sekä työ- että arkielämässä. Kehittääkseni itseäni valmentajana ja työnohjaajana valmistuin NLP Practitioneriksi syksyllä 2021 ja Life Coach® koulutus päättyi elokuussa 2022. Keväällä 2023 kävin Mind Coach® -valmennuskoulutuksen.
Lisäksi olen opiskellut stressilääketiedettä sekä erilaisia mielenhallinnan keinoja rentoutusvalmentajan, hypnoosiohjaajan , Hoitava Hengitys ® – ja EFT-ohjaajan koulutuksissa .
Näistä olen saanut yksilön mielen hallinnan ja hyvinvoinnin välineitä valmennuksiin ja työnohjauksiin sekä tietysti myös omaan elämääni.
Olen työnohjannut ja valmentanut erilaisia sosiaali- ja terveysalan yksiköitä saaden hyvää palautetta muun muassa käytännön työn ymmärtämisestä ja läsnäolostani. Lisäksi asiakkaani ovat olleet kiitollisia saamistaan oivalluksista ja konkreettisista välineistä stressinhallintaan.
Työnohjattaviani/valmennettaviani ovat myös eri alojen yrittäjät, esihenkilöt ja erilaiset yhdistykset ja yritykset.
Kaikki kokemukseni ja osaamiseni on käytettävissänne juuri teidän tarpeisiinne räätälöiden!
Ota rohkeasti yhteyttä työyhteisöjen Supernannyyn!
Koulutus:
Mind Coach® 5/23
LCF Life Coach® 8/2022
NLP practitioner 2021.
Tuotekehitystyön Eat 2020.
Hoitava Hengitys- ohjaaja HB 2020.
Mental management 2020.
Rentoutusvalmentaja, Mentaalivalmentaja 2019.
Työnohjaaja 2013. Story;n jäsen.
Työyhteisösovittelija 2017. SSF;n jäsen.
Työhyvinvoinnin erikoistumisopinnot 2007.
Johtamisen erikoistumisopinnot 2009.
Yhteisöhoidon 2-vuotinen koulutus 2000.
Psykiatrinen sairaanhoitaja 1995.
Kodinhoitaja 1991.
Lukuisia muita pidempiä ja lyhyempiä koulutuksia.
Työkokemus:
Yrittäjä 2014- (kokopäiväinen 2019-). T:mi MiaKoo
CO-founder, osakas 2020- . Cotone Hyvinvointi Oy.
Esimiestyötä sosiaali- ja terveysalan yksiköissä 2010-2011, 2013-2019.
Projektipäällikkö 2012-2013.
Sosiaalipsykiatrinen kuntoutustyö 1998-2008.
”Ihana ja osaava olet. Olet osannut luoda ihanan rauhallisen ilmapiirin sekä johdattaa keskustelua ja heittää pohdintoja”. -Asiakaspalaute